Kuntoutus

Kuntoutus on lapsen elämänpiireissä tapahtuvaa vuorovaikutteista toimintaa, jota ei voi irrottaa lapsen muusta elämästä. Kuntoutuksessa tulee huomioida perheen elämäntilanteen, lapsen luonnollisen kasvurytmin ja kuntoutuksen yhteensovittaminen. Kuntoutuksessa pyritään lapsen, nuoren ja perheen mahdollisimman sujuvaan arkeen.

Tavallisimpia kuntoutusmuotoja ovat fysioterapia, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus sekä lääkehoito. Lisäksi sopeutumisvalmennus voi edistää lapsen ja perheen hyvinvointia. Sopeutumisvalmennuksella tarkoitetaan lapsen tai nuoren perheelle järjestettävää kurssitoimintaa, missä tarjotaan tietoa ja vertaistukea kaikille perheenjäsenille.  Lasta ja perhettä ei sananmukaisesti vaadita sopeutumaan, vaan opetellaan kuntoutumisen avulla elämään lapsen ja perheen näköistä elämää. Tämä mahdollistuu tiedon, näkökulmien ja vinkkien saamisen kautta. Esimerkiksi löytämällä käytännön haasteisiin erilaisia ratkaisuja. Tarkoituksena on tarjota tukea kuntoutumiseen ja oman näköisen arjen rakentamiseen vammasta huolimatta.

Suomalainen kuntoutus on monikanavainen kuntoutuksen järjestämisen ja rahoituksen suhteen. Sitä järjestävät terveydenhuolto, sosiaali- ja koulutoimi, sekä Kela ja vakuutusyhtiöt ja järjestöt. Voit tutustua järjestöjen kuntoutusta tukeviin palveluihin täältä (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Lisätietoa:

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut ovat osa terveydenhuollon palveluita. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluita säätelevät samat säädökset kuin muutakin terveydenhuoltoa. Apuvälinearviointi ja apuvälineen valinta tulee tehdä yksiöllisen arvioinnin perusteella yhteistyössä lapsen perheen kanssa. Apuvälineen luovuttamisen perusteena on sairaudesta, vammasta tai kehitysviiveestä johtuva toimintakyvyn alentuminen. Oikein valittu apuväline edistää lapsen kuntoutumista, tukee, ylläpitää tai parantaa toimintakykyä arjen toiminnoissa. Lue lisää valtakunnalliset apuvälineiden luovutusperusteet -oppaasta (linkki aukeaa uuteen välilehteen STM:n sivulle)