Lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia harjoitella oma-aloitteisuutta. Lapsi tarvitsee kiitosta ja kannustusta sekä tunteen siitä, että vanhemmat ovat kiinnostuneita hänen asioistaan ja he ovat saatavilla sekä tukena.
Lapsi oppii tunnetaitoja vuorovaikutuksessa. Vanhemman on tärkeä sanoittaa myös omia tunteitaan, etenkin silloin, kun on itse kiukustunut lapselle. Näin lapsi saa mallia siitä, että myös hankalien tunteiden kanssa voi pärjätä. Kouluikäisen kanssa on hyvä pohtia yhdessä, mitä tunteita lapsi tuntee ja mistä ne voisivat johtua. Jos lapsi on vihainen esimerkiksi siksi, että sisko ei lainaa lupaamaansa tavaraa, hänen tunteitaan ei tule väheksyä ja sanoa, ettei tuollaista kannata murehtia. Vaikka murhe tuntuisi aikuisesta pieneltä, lapselle se on siinä hetkessä iso asia. Lapselle on tärkeää kertoa, että hänellä on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja hänen tunteensa ovat tärkeitä ja ymmärrettäviä.
Elämänpiirin laajenemisen myötä vanhempi ei voi olla tietoinen kaikista lapselle tapahtuvista asioista. Lapselle saattaa tapahtua asioita, joista hän pahoittaa mielensä. Aina lapsi ei kerro tapahtuneesta, mutta voi oireilla pahaa mieltään esimerkiksi vatsavaivoilla, nukkumisvaikeuksilla tai muuttumalla tavallista hiljaisemmaksi. Lapsen viestit kannattaa ottaa tosissaan, kysellä ja olla kiinnostunut sekä osoittaa, että oli asia mikä tahansa, vanhemmalle voi puhua. Jos lapsi tulee kertomaan, on hyvä ottaa aikaa ja kuunnella, kun hän haluaa kertoa asiasta, eikä lykätä myöhemmäksi. Silloin lapsi saa kokemuksen, että hänen murheitaan kuunnellaan ja niistä autetaan yli. Lapsi tarvitsee vanhemman tukea ja kokemuksen siitä, että vanhemmat ovat hänen puolellaan, tapahtui mitä tahansa.
9-12-vuotiaana lapsesta voi tulla aikaisempaa kriittisempi. Aiemmin yhteistyöhaluinen lapsi saattaa äksyillä ja paiskoa ovia, mikä voi vanhemmista tuntua hämmentävältä. Välillä halutaan olla enemmän lapsi, välillä nuori. Tässä iässä tyypillistä on, että lapsi käpertyy, on tyytymätön itseensä, saattaa kokea omat ominaisuutensa negatiivisena ja voi kokea, että hän on yksin ja erilainen kuin muut. Lapsen kanssa on tärkeää keskustella myös näistä tuntemuksista.
Päätös esimerkiksi sopivasta ruutuajasta tai monipuolisesta ravitsemuksesta perustuu vanhemman tietämykseen siitä, mikä on lapsen paras. Selkeät toimintatavat auttavat lasta ymmärtämään, mitä häneltä odotetaan ja millaisia seurauksia hänen käyttäytymisellään on. Lapsen on helpompi motivoitua, kun hän tietää syyn esimerkiksi pelaamiseen käytettävän ajan tai herkkujen syönnin rajoittamiselle. Rajoista on hyvä keskustella yhdessä. Voidaan esimerkiksi sopia, että lapsi saa päättää, mitkä päivät viikossa ovat pelipäiviä, mutta vanhempi antaa raamit, kuinka kauan kerralla pelataan ja kuinka monta kertaa viikossa.
Pieni koululainen tarvitsee vielä huolenpitoa koulunkäynnin ja muidenkin arkisten asioiden suhteen. Isompi koululainen osaa useimmiten jo huolehtia paremmin itselleen syötävää, tekee läksyt itsenäisesti ja hoitaa yhteydenpidon kavereihinsa. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla lapsen itsenäisyyden kehitys on vanhemmalle myös oma kehittymisen paikka.