Jokainen lapsi ja nuori on arvokas ja ainutlaatuinen omana itsenään.
Kouluikäisen lapsen elinpiiri laajenee kodista kouluun, kaveripiiriin ja harrastuksiin. Hän oppii asioita ja harjoittelee uusia taitoja niin kotona kuin muissa elinympäristöissään. Vanhempina voitte tukea kouluikäistä olemalla kiinnostuneita hänen toimistaan, rohkaisemalla olemaan oma itsensä, antamalla ikään ja taitotasoon sopivia vastuita sekä kannustamalla ja tukemalla häntä.
Vahvuusperustainen tuki on lapselle ja nuorelle tärkeää, jotta itsetunto vahvistuu ja oma minäkäsitys muodostuu myönteiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinnitetään huomiota lapsen oppimisen mahdollisuuksiin, pieniinkin edistymisiin ja sinnikkääseen yrittämiseen. Lapsen taidot eivät kehity itsestään ja hän tarvitsee aikuisen ohjausta, opetusta ja tukea.
Yhteiskunnan palvelut tukevat erityistä tukea tarvitsevaa kouluikäistä lasta ja nuorta, jotta hän voi harjoitella itsenäistymistä kouluarjessa kuten samanikäiset koulukaverit. Itsenäistyminen tapahtuu vähitellen ja sen harjoitteluun tarvitaan erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia kuten pääsyä harrastuksiin ja osallistumista tapahtumiin.
- Tarjotaan valinnan vaihtoehtoja ja annetaan lapsen päättää ja tehdä itse.
- Vältetään puolesta tekemistä.
- Hyödynnetään erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä (linkki aukeaa Papunetin sivuille, jossa kerrotaan puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä).
- Mahdollistetaan lasten välistä leikkiä (linkki aukeaa Tukiliiton sivuille ”Innosta leikkiin”) ja ystävyyssuhteita.
- Annetaan mahdollisuus onnistua ja iloita sekä epäonnistua ja pettyä
- Huomioidaan lapsen aloitteet ja mielenkiinnon kohteet
- Tarjotaan mahdollisuuksia päästä mukaan monenlaiseen toimintaan arjessa
- Monet palvelut (linkki aukeaa järjestöjen sosiaaliturvaoppaaseen), kuten henkilökohtainen apu, mahdollistavat lapselle samankaltaisia kokemuksia kuin muillekin lapsille.
- Lapsen osallisuuden vinkkikortit-PDF (linkki aukeaa korttien PDF-versioon), Minulla on asiaa – kysy ja kuuntele, ideoita vanhemmille ja ammattilaisille, Tukiliitto
- Toimintavälineet vaikeasti vammaisen lapsen kasvun ja osallistumisen tukena varhaiskasvatuksessa
- https://www.tukiliitto.fi/wp-content/uploads/2023/05/bfa5d383-tukiliitto_opas_liikkeelle-pienesta-pitaen_netti.pdf
- Kuvitettu päiväohjelma, mistä voi yhdessä katsoa ja lapsella on mahdollisuus käydä siitä itse tarkistamassa, mitä tulee tapahtumaan. (Tästä kuvallinen esimerkki kohdassa Säännöllinen päivärytmi)
- Ruokailu: Joskus lapsen on vaikeaa alkaa maistella ruokaa, jos hän ei hahmota, mitä lautasella on. Vieressä olevat kuvat lautasella olevista ruuista voivat tukea lapsen toiminnan aloittamista ruokaillessa. Lapsen kanssa voi vaikka yhdessä käydä läpi, mitä mikäkin lautasella olevista ruuista on.
- Kuvajono esim. käsienpesusta voi auttaa muistamaan toimintaketjun eri vaiheet
Kouluikäisen kasvu ja kehitys
Lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia harjoitella oma-aloitteisuutta. Lapsi tarvitsee kiitosta ja kannustusta sekä tunteen siitä, että vanhemmat ovat kiinnostuneita hänen asioistaan ja he ovat saatavilla sekä tukena.
Lapsi oppii tunnetaitoja vuorovaikutuksessa. Vanhemman on tärkeä sanoittaa myös omia tunteitaan, etenkin silloin, kun on itse kiukustunut lapselle. Näin lapsi saa mallia siitä, että myös hankalien tunteiden kanssa voi pärjätä. Kouluikäisen kanssa on hyvä pohtia yhdessä, mitä tunteita lapsi tuntee ja mistä ne voisivat johtua. Jos lapsi on vihainen esimerkiksi siksi, että sisko ei lainaa lupaamaansa tavaraa, hänen tunteitaan ei tule väheksyä ja sanoa, ettei tuollaista kannata murehtia. Vaikka murhe tuntuisi aikuisesta pieneltä, lapselle se on siinä hetkessä iso asia. Lapselle on tärkeää kertoa, että hänellä on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja hänen tunteensa ovat tärkeitä ja ymmärrettäviä.
Elämänpiirin laajenemisen myötä vanhempi ei voi olla tietoinen kaikista lapselle tapahtuvista asioista. Lapselle saattaa tapahtua asioita, joista hän pahoittaa mielensä. Aina lapsi ei kerro tapahtuneesta, mutta voi oireilla pahaa mieltään esimerkiksi vatsavaivoilla, nukkumisvaikeuksilla tai muuttumalla tavallista hiljaisemmaksi. Lapsen viestit kannattaa ottaa tosissaan, kysellä ja olla kiinnostunut sekä osoittaa, että oli asia mikä tahansa, vanhemmalle voi puhua. Jos lapsi tulee kertomaan, on hyvä ottaa aikaa ja kuunnella, kun hän haluaa kertoa asiasta, eikä lykätä myöhemmäksi. Silloin lapsi saa kokemuksen, että hänen murheitaan kuunnellaan ja niistä autetaan yli. Lapsi tarvitsee vanhemman tukea ja kokemuksen siitä, että vanhemmat ovat hänen puolellaan, tapahtui mitä tahansa.
9-12-vuotiaana lapsesta voi tulla aikaisempaa kriittisempi. Aiemmin yhteistyöhaluinen lapsi saattaa äksyillä ja paiskoa ovia, mikä voi vanhemmista tuntua hämmentävältä. Välillä halutaan olla enemmän lapsi, välillä nuori. Tässä iässä tyypillistä on, että lapsi käpertyy, on tyytymätön itseensä, saattaa kokea omat ominaisuutensa negatiivisena ja voi kokea, että hän on yksin ja erilainen kuin muut. Lapsen kanssa on tärkeää keskustella myös näistä tuntemuksista.
Päätös esimerkiksi sopivasta ruutuajasta tai monipuolisesta ravitsemuksesta perustuu vanhemman tietämykseen siitä, mikä on lapsen paras. Selkeät toimintatavat auttavat lasta ymmärtämään, mitä häneltä odotetaan ja millaisia seurauksia hänen käyttäytymisellään on. Lapsen on helpompi motivoitua, kun hän tietää syyn esimerkiksi pelaamiseen käytettävän ajan tai herkkujen syönnin rajoittamiselle. Rajoista on hyvä keskustella yhdessä. Voidaan esimerkiksi sopia, että lapsi saa päättää, mitkä päivät viikossa ovat pelipäiviä, mutta vanhempi antaa raamit, kuinka kauan kerralla pelataan ja kuinka monta kertaa viikossa.
Pieni koululainen tarvitsee vielä huolenpitoa koulunkäynnin ja muidenkin arkisten asioiden suhteen. Isompi koululainen osaa useimmiten jo huolehtia paremmin itselleen syötävää, tekee läksyt itsenäisesti ja hoitaa yhteydenpidon kavereihinsa. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla lapsen itsenäisyyden kehitys on vanhemmalle myös oma kehittymisen paikka.
Tunnetaidot
Tunnetaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa. Aikuinen voi auttaa sanoittamalla omia tunteitaan ja toimintaansa. Samoin aikuinen voi sanoittaa ja validoida lapsen kokemusta. Yhdessä lapsen kanssa voidaan etsiä ja pohtia ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin.
Lisätietoa tunnetaidoista sekä vinkkejä siihen, miten vanhemmat voivat tukea tunnetaitojen kehittymistä lapsella:
Luento: Lasten ja nuorten tunnetaitojen tukeminen – YouTube, Sylva (linkki aukeaa YouTubessa)
Koululaisen tunnetaidot, Mieli ry:n sivuilta
Miten tunnetaitoja opitaan, Tunne ja taida -sivuilta
Riikka Riihosen blogikirjoitus: Kun et tiedä mitä tehdä, istu tunteesi kanssa
Lapsen osallisuuden tukeminen
Lapsen osallisuus tarkoittaa tasa-arvoista ja täysivaltaista toimimista omissa lähiyhteisöissä sekä koko yhteiskunnassa. Lapsen oikeus osallisuuteen perustuu YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen (linkki aukeaa Suomen Unicefin sivuille). Erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuutta arjessa voi edistää esimerkiksi seuraavin keinoin:
Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan mukaan jokaisella lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa. Tämä on yksi sopimuksen perusarvoista. Sopimus myös velvoittaa ottamaan lapsen mielipiteet huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Lisätietoa ja ideoita lapsen osallisuuden tukemiseen:
Lapsen toiminnanohjauksen tukeminen
Rea Rönkä
Rea on Jyväskylän ammattikorkeakoulusta pian toimintaterapeutiksi valmistuva. Hänellä on kertynyt työkokemusta erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä mm. eri järjestöjen kursseilla.
Mitä on toiminnanohjaus?
Yleisesti toiminnanohjauksella tarkoitetaan kognitiivisia toimintoja ja taitoja, joiden avulla lapsi voi säädellä omaa toimintaansa vaatimusten ja odotusten mukaisesti (Sandberg 2021). Se on taitoa toimia jäsennellysti, suunnitellusti ja päämäärätietoisesti kohti tavoitetta.
Taitona toiminnanohjaus on tärkeä, koska lapsen kasvaessa se tulee mahdollistamaan hänelle itsenäisen toimimisen, tavoitteiden asettamisen ja saavuttamisen, sovituista asioista kiinnipitämisen ja oman kuormituksen säätelemisen. Toiminnanohjauksen osa-alueita ovat aloitteellisuus, joustavuus, suunnittelu, inhibitio (käyttäytymisen säätely), organisointikyky, palautteen vastaanotto ja hyödyntäminen. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Toiminnanohjaus on osa itsesäätelyjärjestelmää. Kun lapsen on hankala säädellä itseään ja ohjata toimintaansa, tärkein tuki hänelle on aikuinen vierellä ohjeistamassa ja auttamassa. Tuleekin muistaa, että toiminnanohjauksen taidot näkyvät myös lapsen tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä. (Sandberg 2021.)
Toiminnanohjauksen taitojen kehittyminen
Toiminnanohjaustaidot kuuluvat aivojen korkeampiin toimintoihin, jotka kehittyvät hitaasti. Toiminnanohjausjärjestelmä onkin valmis vasta 30-vuotiaana. Kehittyminen toiminnanohjauksen taidoissa on hyvin yksilöllistä, mikä edellyttää lapsen lähiaikuisilta jatkuvaa arviointia arjen toiminnoissa, mitä lapselta voi vaatia ja kuinka hänen kanssaan tulee toimia: mihin toiminnanohjaustaidot juuri hänen kohdallaan riittävät eri ikäisenä. (Sandberg 2021.)
Jo 6–8 kuukauden ikäisillä lapsilla on todettu ensitaitoja toiminnanohjauksesta. Leikki-ikäisenä lapsen työmuisti ja tarkkaavaisuus kehittyvät reipasta vauhtia ja kehityksessä voi havaita harppauksia. Syy-seuraussuhteiden käsitys alkaa kehittyä. Kielen ja puheen kehitys ovat myös olennainen osa toiminnanohjauksen kehitystä, ja niiden avulla lapsi pystyy paremmin ohjaamaan itseään ja toimintaansa. Kahden ja kolmen ikävuoden aikana lapsi yleensä omaksuu muun muassa toiminnan aloittamisen, toiminnan ylläpitämisen eli keskittymisen vaihtelevissa määrin sekä mukauttamaan toimintaansa jossain määrin ympäristön vaatimuksin. Lapsi oppii myös huomioimaan ympäristötekijöitä kuten toisia lapsia ja leikkimään yhdessä toisten kanssa. (Sandberg 2021.)
Vinkkejä toiminnanohjauksen tukemiseen
Ennakoiminen
Mitä?
Siirtymätilanteet ja muutokset ovat yleisiä haasteen paikkoja lapsen kanssa. Usein haasteita luo se, ettei lapsella ei ole riittävästi aikaisempaa kokemusta uudesta asiasta tunnistaakseen, mitä se tarkoittaa tai mitä siitä seuraa. Ennakoimalla tilanteita voidaan välillä välttää suuremmat jumiutumiset tai tunteenpurkaukset. Siinä missä aikuinen on hyvin tietoinen, mihin ollaan seuraavaksi menossa ja mitä siellä tapahtuu, saattaa unohtua selittää se myös lapselle. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Miksi?
Mitä enemmän lapsi tietää, mitä tulee tapahtumaan, sitä varmempi olo lapselle yleensä tulee. Mahdollisimman konkreettinen tieto muutoksesta voi siis auttaa. Myöskin mitä enemmän etukäteen on suunniteltu ja otettu lapsen tarpeita ja haasteita huomioon, sen sujuvammin tapahtuman on mahdollista sujua. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Välillä siirtymätilanteissa haasteita luo puolestaan se, että meneillään oleva mielekäs toiminta joudutaan keskeyttämään vasten lapsen tahtoa. Tähän voidaan myös vaikuttaa ennakoimalla, esimerkiksi hyödyntäen alla olevassa taulukossa esiintyviä apuvälineitä.
Miten?
Lapsi usein hyötyy keskustelusta, mitä seuraavaksi tapahtuu, minne mennään, millaista siellä on ja mitä siellä tapahtuu. Tukena sanallisessa kerronnassa voi käyttää kuvia tai piirtämistä, mistä moni lapsi hyötyy. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Mukana voi siis kulkea esimerkiksi pieni vihko ja kynä, johon lapselle on helppo hahmotella yksinkertaisin kuvin, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Käytännössä kannattaa pohtia, mistä ennakoimisesta juuri kyseinen lapsi voisi hyötyä. Yksinkertaisilla muutoksilla voi jo sujuvoittaa tilanteita. Esimerkiksi jonottamisen tai odottamisen voi kiertää ostamalla ennakkoliput. Autossa istumiseen turhautumista voi yrittää välttää niin sanotuilla keskittymis- tai stressileluilla tai äänisaduilla.
| Entä, kun on aika lähteä tai siirtyä seuraavaan toimintaa, mutta mitään ei tapahdu… Mielekkään toiminnan loppumista voidaan ennakoida esimerkiksi hyödyntämällä ajankulua kuvaavia apuvälineitä kuten Time Timer-kello, munakello, tiimalasi. Nykyään myös puhelimeen ladattavia sovelluksia on myös useita, joista visuaalisen elementin avuin lapsi hahmottaa ajan kulun. Tällaisia on muun muassa Mouse Timer ja Outloud Timer. Lapselle on aina hyvä sanoittaa samalla: “Kun kello soi/ aika kuluu tästä loppuun, keräämme lelut pois/siirrymme pukemaan/peliaika loppuu.”  Jos puolestaan odottaminen on haastavaa, voidaan yllä mainittujen apuvälineiden lisäksi käyttää esimerkiksi musiikkia, loruja tai ääneen laskemista hahmottamaan ajan kulumista. |
Strukturointi
Mitä?
Strukturointi on ajan, paikan ja toiminnan jäsentämistä. Strukturoinnin avulla autetaan lasta hahmottamaan ja ymmärtämään asioita, tapahtumia ja yhteyksiä, kun ympäristöä ja elementtejä yksinkertaistetaan, pilkotaan tai havainnollistetaan eri keinoin. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Miksi?
Strukturoinnin avulla lapsen voi olla helpompaa aloittaa toiminta, seurata ja muistaa sen vaiheita sekä hahmottaa vaiheiden oikea järjestys. Tällaisia tilanteita voi olla vaikkapa pukeutuminen tai wc:ssä käyminen. Kuvien avulla strukturoiden voidaan puolestaan kiinnittää lapsen tarkkaavuus ja mielenkiinto käsillä olevaan toimintaan. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Miten?
Kuvat ovat hyödyllinen tuki kaikkien lasten kanssa ja niitä hyödynnetään monella tapaa myös varhaiskasvatuksessa. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Kuvastruktuurin hyödyntämistä voi harjoitella yhdessä. Vaiheita sisältävissä toimissa, on hyvä aluksi peittää vaikkapa kädellä kuvitetusta struktuurista tehdyt osat, jolloin lapsen on helpompi seurata, missä kohtaa hän on menossa. Alla muutamia tapoja hyödyntää toiminnan jäsentämistä kuvien avulla.
Kuvajono käsienpesun eri vaiheista voi olla vaikkapa teipattuna lavuaarin yläpuolelle. Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Sclera, muokattu versio alkuperäisestä
| Toiminnan jäsentäminen: Vaatejono: Päälle puettavista vaatteista voi tehdä lapselle jonon niiden pukemisjärjestyksen mukaan, jolloin lapsen on helpompi hahmottaa, mistä aloittaa ja missä järjestyksessä edetä pukeutumisessa. Vaatejono voi edistää lapsen toiminnanohjausta jopa niin, ettei aikuisen tarvitse olla sanallisesti tukemassa pukeutumista vieressä koko toiminnan ajan. Pukeutumisalusta: Toimimista jäsentämään voi ottaa jonkin tietyn alustan, esim. maton, jonka päällä lapsi aina pukeutuu. Odottaminen: Jos esim. Ruokapöydässä pysyminen on haastavaa, voidaan opetella käyttämään esim. “ruokailun vartijaa”, jolloin jokin figuuri (vaikka leikkieläin) seisoo pöydällä niin kauan kuin lapsenkin tulisi pysyä pöydän ääressä. Kun figuuri nostetaan pois pöydältä, lapsikin saa poistua. Ympäristön jäsentäminen: Ärsykkeiden karsiminen: Jos lapsen on haastavaa toimia hälyisessä ympäristössä, voidaan ympäristöstä karsia ärsykkeitä, kuten ääntä, liikettä, värikkäitä tai houkuttelevia elementtejä (esim. Lelut). Lelulaatikot voi vaikkapa peittää tai piilottaa keskittymistä vaativan toiminnan ajaksi. Rajattu oma tila, missä on rauhallisempaa, toiminnon (esim. pukemisen) loppuun saattaminen olla helpompaa. Rauhoittumistila: Kotona jostain huoneesta voi rajata yhden nurkkauksen rauhoittumispaikaksi vaikkapa säkkituolilla, kangasverhoilla tai itse rakennetulla majalla. Näin lapsella on mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan. Myös raivokohtauksen purkamisessa toimii mahdollisimman virikkeetön ja turvallinen rauhoittumistila. |
| Apuvälineitä arjen tilanteisiin: Kuulosuojaimet, korvatulpat tai vastamelukuulokkeet;Auttavat karsimaan ylimääräiset äänet isona aistiärsykkeenä. Esimerkiksi hälyisissä ja kaikuvissa tiloissa lapsi voi hermostua ja häiriintyä paljon kovista äänistä, jolloin mm. ruokailemiseen keskittyminen on haastavaa. Sylipaino; Rauhoittumisen apuväline, mikä voi helpottaa lapsen pysymistä esim. istualtaan ruokailun ajan, koska painon tunne rauhoittaa ja jäsentää lapsen olemista. Sylipainoja on olemassa mm. Koiran näköisenä. Nystyrä-/ilmatyyny; Tuolille sijoitettava istuma-alusta, mikä voi antaa lapselle keinon purkaa levottomuutta istuessaan. Myös ihan jumppakuminauha tuolin jalkojen ympärillä voi auttaa istumaan aloillaan, kun lapsi voi jaloillaan “pelata” sillä. |
Säännöllinen päivärytmi
Mitä?
Säännöllinen ja ennustettava päivärytmi tarkoittaa sitä, että lapsella toistuu arjessa tuttu tapahtumien rytmi, jolloin hän oppii tuntemaan ja ennakoimaan tietyt päivässä toistuvat asiat (Berggren & Hämäläinen 2018).
Miksi?
Tutun päivärytmin ja rutiinien olemassaolo tuo turvallisuuden tunnetta lapselle. Kaikki lapset hyötyvät säännöllisyydestä ja rutiineista, mutta etenkin lapset, joilla ilmenee toiminnanohjauksen haasteita, hyötyvät siitä, että päivissä toistuu tietty sama ja heille tuttu kaava. (Berggren & Hämäläinen 2018.)
Miten?
Jos lapsen on vaikea hahmottaa päivän kulkua, on hyvä käydä yhdessä läpi keskustellen, mitä on luvassa sekä tuoda päivärytmi näkyväksi esimerkiksi kuvitetulla päiväohjelmalla.
Kuvitettu päiväohjelma Materiaaleja kuvitettuun päiväohjelmaan saa tehtyä esim. Papunetin kuvatyökalun avulla, mistä voi valita juuri teidän arkenne sopivat kuvat ja tehdä niistä magneeteilla, tarroilla tai sinitarralla kiinnitettäviä, jolloin kuvien järjestystä voi vaihdella ohjelman mukaan. Myös Tabletille ladattavalla Moi-sovelluksella voi luoda näppärästi päiväohjelman näkyviin, jota voi sitten tarvittaessa katsoa yhdessä leikki-ikäisenkin kanssa.  Esimerkki kuvitetusta päiväohjelmasta, kuva koostettu Canva-sovelluksessa |
Lapsen ohjaaminen
Mitä?
Aluksi lapsen ohjaaminen on pitkälti fyysistä, kun autetaan lasta vaikkapa pukemaan, syömään tai liikkumaan. Hiljalleen lapsen toivotaan kuitenkin toimivan yhä itsenäisemmin, jolloin tuen muoto muuttuu, ja jää pois. Jos tuen vähentämisessä harppaa liikaa kerralla eikä aikuinen tajua vaativansa lapselta liikaa, aiheuttaa se helposti kiukkua kummassakin osapuolessa, kun asiat eivät sujukaan odotusten mukaan. Leikki-ikäisen ohjaaminen vaatiikin tarkkaa havainnointia, missä lapsen taitojen taso parhaillaan menee ja millaista tukea hän parhaillaan tarvitsee (Berggren & Hämäläinen 2018).
Miksi?
Aikuisen korvaan ohje ”Pese hampaat ja pue vaatteet päälle.” saattaa kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta. Kun aletaan kuitenkin pilkkomaan kyseisiä toimintakokonaisuuksia osiin, voidaan huomata annettujen ohjeiden sisältävän monia eri vaihetta. Ensinäkin ohje sisältää kaksi eri kokonaisuutta. Vaiheita tarkastellessa hampaidenpesussa pitää löytää hammasharja, muistaa kastella harja, laittaa oikea määrä hammastahnaa, harjata hampaita tietty aika, huuhdella suu, huuhdella harja ja laittaa se paikalleen. Vaatteiden pukemisessa on vielä enemmän vaiheita, pitäen sisällään mm. päivän sään huomioimisen vaatteiden valitsemisessa ja vaatteiden oikean pukemisjärjestyksen. Lapsien toiminnanohjaus kehittyy eri tahtia, jolloin myös heidän kykynsä suoriutua näistä monimutkaisista toimintakokonaisuuksista vaihtelee. Ohjeen noudattamiseksi lapselta vaaditaan muun muassa kykyä muistaa kaikki ohjeen sisältämät osat ja tarkkaavaisuutta pysyä toiminnassa hairahtamatta muihin ympäristön ärsykkeisiin.
Miten?
Selkeintä on, kun antaa yhden ohjeen kerrallaan, ja seuraavan vasta, kun edellinen on tehty. Esimerkiksi pilkkomalla toimintaa pienempiin osiin ja iloitsemalla välivaiheiden onnistumisesta.
“Katso kuinka hienosti sait jo sukan kärjen jalkaan! Mitenkäs se saataisiin loppuun saakka?”
Jos haasteita ilmenee, voisiko lapselle olla selkeämpää, jos hänelle ohjeistaa jokaisen vaiheen erikseen vai voisiko vaatimustasoa helpottaa muilla keinoin? Esimerkiksi lasta voi tukea läsnäololla, rohkaisemalla, sanallista tukea vahvistamalla kuvien avulla.
| Ensin – Sitten Ohjeiden antaminen ”Ensin-Sitten”-muodossa hyödyttää lasta, koska silloin ei tule sisällytettyä puheeseen liikaa asiaa kerralla. Lapsi voi hahmottaa paremmin yksinkertaistetun ohjeen, mikä voi tunteiden kuohuessa myös rauhoittaa häntä.  Kuvallinen tuki näytetään samalla, kun annetaan suullinen ohje: “Ensin syödään, sitten mennään leikkipuistoon.” Kuvia saa tulostettua esimerkiksi Papunetin Kuvatyökalusta (www.papunet.fi) tai voi myös itse piirtää paperille. |
Käyttämällä myönteistä mieluumminsanaa tai siirtämällä lapsen huomio muualle saat vältettyä sanoja ei ja älä. Aktiivisen lapsen kanssa voi helposti joutua kieltämisen kierteeseen, mikä puolestaan ruokkii lapsen kokemusta siitä, että toimii aina väärin tai epäsopivalla tavalla.
| Kieltosanan kiertäminen; “Mieluummin heittele tätä tyynyä, jos hermostuttaa.” “Mieluummin kiipeillään ulkona, siellä on kunnon kiipeilyteline.” Annetaan parempi vaihtoehto; Älä juokse sijaan Kävele tai voisitko kävellä. Älä huuda sijaan Puhu hiljempaa tai puhuisitko hiljempaa. Huomion siirtäminen muualle; “Nyt jos lähdetään, niin ehditään ajamaan rautatieaseman ohi, josko siellä näkyisi junia!” |
Erimielisyydet
Leikki-ikäisen kanssa tulee väistämättäkin vastaan erimielisyyksiä joidenkin toimintojen tai tehtävien suorittamisesta. Joka tilanteessa lapsen ymmärrys ei vielä riitä selvittämään erimielisyyttä keskustellen ja selittämällä. Kun lapsen tunteet kuumenevat, aikuisen oma rauhallisuus, sisäinen varmuus ja tapa toimia ristiriitatilanteessa antavat lapselle mallia. Raivokohtauksen pitkittyessä lapsi voi hyötyä turvallisesta omasta tilasta, missä rauhoittua, kuitenkin aikuisen valvomana. Yleensä rauhoittumisen jälkeen on vasta mahdollista keskustella hermostumiseen johtaneesta syystä lapsen kehitystason mukaisella tavalla. Raivokohtauksienkin jälkeen kannattaa muistaa antaa myönteistä palautetta lapselle, kun hän onnistuu rauhoittumaan. (Berggren & Hämäläinen 2018.)
Positiivinen vahvistaminen
| Positiivisen palautteen merkitystä ei voida korostaa liikaa. Huomaa lapsen yritys, ja kehu siitä. Tarvittaessa skaalaa vaatimustasoa alemmas, esimerkiksi lisäämällä verbaalinen tai fyysinen apu toiminnan tueksi. “Minä huomasin, miten hienosti yritit saada kengän itse jalkaan! Ensi kerralla se menee vielä!” |
Mitä?
Positiivista vahvistamista on lapsen positiivista huomioimista, kuten kehumista, kannustamista ja rohkaisemista. Lapsen on tärkeää saada huomioita ja kiitosta hyvästä käytöksestä sen sijaan, että huomio kiinnittyy häneen vain käyttäytyessä huonosti (Aronen & Sorsa 2018).
Miksi?
Tutkitusti positiivinen vahvistaminen on tehokkain tapa muokata lapsen käyttäytymistä oikeaan suuntaan (Aronen & Sorsa 2018). Positiivisella palautteella vahvistetaan lapsen oppimista ja myönteistä minäkuvaa. Sen avulla lapsi myös alkaa tunnistaa onnistumisensa ja saa hyvää mieltä, mikä puolestaan motivoi oppimaan. Jos lapsi tarvitsee erityistä tukea, hän tarvitsee myönteistä palautetta myös arkisissa tilanteissa ja toiminnoissa, joista muut saman ikäiset lapset eivät sitä enää aina saa (Oksanen & Sollasvaara 2019).
Miten?
Palaute kannattaa antaa lapselle heti ja huomaten pienetkin onnistumiset ja edistysaskeleet. Myös yrittäminen on tärkeää huomioida ja kehua siitä. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Lapselle on tärkeää kertoa myös, mitä hän teki hyvin (Aronen & Sorsa 2018).
| Vahvistamisen muotoja on monia: Sanallinen: “Hienoa, sait jalat lahkeisiin!”, “Voi kuinka taitavasti yritit itse! Minäpä autan ihan vähän…” Ilmeet, eleet: hymy, peukku, taputusKosketus: Halaus, silitys, kosketus olkapäälle Kuva tai mu symboloiva merkki: tarra, leima vihreä liikennevalo Tekemisen ohjaaminen oikeaan suuntaan: “Kokeillaanko, menisikö se jalka tuosta lahkeesta sisään…” |
Palkitsemisjärjestelmä
Mitä?
Taidon harjoittelemista varten suunniteltu palkitsemisjärjestelmä on hyödyllinen harjoiteltaessa tiettyä taitoa pitkäjänteisesti. Järjestelmän avulla lapsi voi harjoitella oman käyttäytymisen säätelyä ja tavoitteellista toimintaa. Järjestelmässä kannattaa huomioida, ettei välit ole liian pitkiä ja lisätä tarvittaessa päätavoitteen lisäksi välitavoitteita. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Miksi?
Aikuisen tehtävä on mahdollistaa onnistumisen kokemuksia lapselle (Oksanen & Sollasvaara 2019). Onnistumisista syntyvä innostus ja ilo motivoi uuden oppimiseen. Lapsella ei aina ole luontaista motivaatiota uusiin ja haastavalta tuntuviin toimintoihin. Palkitsemisjärjestelmä on yksi keino motivoida lasta uuden taidon harjoitteluun.
Miten?
Väli- ja päätavoitteet sekä palkkio on suositeltavaa suunnitella yhdessä lapsen kanssa, ottaen kuitenkin huomioon lapsen sen hetkinen taitotaso. Lapsen kanssa käydään selkeästi yhdessä läpi palkitsemisjärjestelmän käyttöön ottaminen, ja lähipiirin on kaikkien hyvä sitoutua sen käyttämiseen. Puolestaan kun lapsi on oppinut tarvittavan taidon tarpeeksi hyvin, voidaan järjestelystä pikkuhiljaa luopua tai siirtää huomio toisen taidon harjoitteluun. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Palkitsemisjärjestelmää hyödyntäessä on suositeltavaa etenkin alussa palkita hyvästä yrityksestä. Jos lapsi kuitenkin kehittyy hyvin taidossa, on syytä nostaa vaatimustasoa siihen, että palkinnon saa vasta kun toiminto on saatettu loppuun asti. On hyvä kuitenkin huomioida myös lapsen hetkinen vireystila, esimerkiksi lapsen ollessa todella väsynyt, voi palkinnon antaa, vaikka aikuinen olisi auttanut toiminnan suorittamisessa. Välillä voidaan myös palkita jo toiminnan alkuunsaamisesta. Esimerkiksi, jos lapselta on yleensä pitänyt pyytää monta kertaa, että hän aloittaisi toiminnon, mutta sillä kertaa on aloittanut harjoiteltavan toiminnan jo ensimmäisellä pyynnöllä. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
Huomioita
Palkkion suhteen kannattaa huomioida, että erityistä tukea tarvitsevalle lapselle mukava, mutta jännittävä palkkio, esimerkiksi huvipuistoon pääseminen voikin aiheuttaa stressiä, koska se aiheuttaa muutoksen arkirytmiin. Myös palkkiotta jääminen voi laukaista stressireaktion, jos lapsi on tottunut saamaan palkinnon tietystä tilanteesta. Lapsi kannattaakin mahdollisuuksien mukaan palkita heti kiitetyn toiminnan suorittamisesta, jotta syy-seurausyhteyden ymmärtäminen kehittyisi. Taitoa harjoiteltaessa on hyvä huomioida ympäristön vaikutus, lapsen ohjaamista koskevat huomiot sekä lapsen vireystila, ettei vaatimustaso ole harjoittelun hetkellä liian korkea. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)
On myös huomioitava, että palkitsemisjärjestelmä ei aina palvele kaikkia lapsia. Joillekin se voi aiheuttaa liikaa stressiä, jos lapsi esimerkiksi pelkää jäävänsä ilman palkkiota tai jää liiaksi kiinni palkkion saamiseen. Palkitsemisjärjestelmää ei myöskään voi suositella käyttöön kaikkein kiireisimpään ajanjaksoon perheen elämässä, kuten koulujen tai päiväkotien alkamisen aikaan. Palkitsemisjärjestelmä vaatii aikaa ja jaksamista, jotta siitä saa tarvittavan hyödyn irti. Lapsen motivoitumista kannattaa huomioida hänen päivittäisissä toimissaan, kun hän mm. Leikkii vapaasti. Mistä hän innostuu ja tykkää? Lapsesta nousevia mielenkiinnon kohteita kannattaa hyödyntää harjoittelussa eri tavoin, vaikka palkitsemisjärjestelmä itsessään ei olisikaan se sopivin ratkaisu.
Palkkiojärjestelmässä lapsi kerää tavoitteellisella toiminnallaan merkkejä, esimerkiksi rasteja, tarroja, helmiä tms. Tietyn määrän kerättyään hän on ansainnut päätavoitteesta mieluisan, ennalta sovitun palkkion. Jos toiminta toistuu myös muissa ympäristöissä, kulkee palkkiojärjestelmä lapsen mukana, ja myös lähipiirin tulee olla tietoinen ja sitoutunut sen käyttöön. Vain onnistumiset lasketaan, joten epäonnistumiset eivät koskaan vähennä merkkien määrää.  Esimerkki palkitsemistaulusta. Tauluja voi luoda itse esim. Canva-nimisessä sovelluksessa esimerkkikuvan mukaisesti tai askarrella itse. |
Sosiaalinen tarina
Mitä ja miksi?
Jotkut lapset hyötyvät toiminnanohjauksen taitoja harjoitellessa sosiaalisista tarinoista. Ne ovat selkeitä ja lyhyitä kertomuksia, joiden avulla voidaan opetella sosiaalisissa tilanteissa toimimista, kuten kuinka tietyissä tilanteissa olisi toivottua käyttäytyä. Sosiaalisiin tarinoihin sisällytetään aina kuva sekä yksinkertaistettu teksti, ja kirjotaan sekä kerrotaan minämuodossa, kuin ne olisivat lapsesta itsestään. (Sosiaaliset tarinat N.d.)
Mistä ja miten? Osoitteesta https://viitotturakkaus.fi/tuote/miten-sosiaalista-tarinaa-luetaan/ löytyy selkeät ohjeet siitä, kuinka sosiaalista tarinaa tulisi käyttää sekä valmiita sosiaalisia tarinoita erilaisiin tilanteisiin. Sosiaalisia tarinoita voi myös piirtää ja kuvittaa itse.
Kirjoittanut 13.8.2021. Toimintaterapeuttiopiskelija Rea Rönkä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Sandberg, E. 2021. Pedagoginen tuki. PS-kustannus, Latvia.
Berggren, K & Hämäläinen, J. (toim.) 2018. ADHD-käsikirja. PS-kustannus. Keuruu.
Oksanen, J & Sollasvaara, R. (toim.) 2019. Esteille hyvästit! Opas autismikirjon sekä adhd- ja Tourette-oireisten lasten kasvattajille. Autismisäätiö.
Sosiaaliset tarinat. N.d. Viitottu rakkaus www-sivut. Viitattu 10.8.2021. https://viitotturakkaus.fi/tuote-osasto/tulostettavat-materiaalit/tunteiden-tunnistaminen-lapset/sosiaalisia-taitoja-lapselle/
Aronen, E & Sorsa, J. 2018. Vanhemmuustaitojen ohjauksen teoreettinen tausta, työskentelyote ja menetelmät. Duodecim – Käypä Hoito. Viitattu 21.8.2021. https://www.kaypahoito.fi/nix02618
Käsienpesu-kuvasarja: Kuvatyökalu. 2021. https://papunet.net/materiaalia/kuvaty%C3%B6kalu
Muut kuvat: Canva-sovellus. www.canva.com
Lapsi pohtii omaa erityisyyttään
Johanna Olli
Johanna Olli tarkastelee lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Hän tekee Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä.
”Miksi olen sellainen kuin olen? Kelpaanko tällaisena?” Tämän tapaisia kysymyksiä luultavasti jokainen ihminen pohtii jossain vaiheessa elämäänsä. Aika usein nämä kysymykset tulevat vastaan murrosiässä, mutta joillekin ehkä vasta keski-iän kriisissä tai mahdollisesti eläkkeelle jäädessä. Erityisiksi määritellyille eli vammaisille, pitkäaikaissairaille ja tapaturmaisesti vammautuneille lapsille nämä kysymykset saattavat tulla eteen jo paljon aikaisemmin, jos ihmiset heidän ympärillään reagoivat vahvasti heidän erityisyyteensä tai jos ympäristö vaikeuttaa lapsen osallistumista toimintaan muiden lasten kanssa.
Vamma mukana alusta asti tai yllättäen kesken matkan
Vaikka oman erityisyytensä pohtiminen on kaikille ihmisille yhteistä, vamma tai sairaus antaa siihen omat mausteensa. Tarkastelen aihetta ensin sellaisen lapsen näkökulmasta, joka on elänyt vammansa tai sairautensa kanssa elämänsä alusta asti. On tärkeä muistaa, että hänen näkökulmastaan vamman kanssa eläminen on normaalia. Vamma on vain yksi hänen ominaisuutensa tai hänen tapansa olla tässä maailmassa, eikä siinä välttämättä ole hänen näkökulmastaan sen kummempaa. Lapsen vanhempien ja muiden aikuisten silmissä vamma saattaa olla suuri tragedia, sillä he ovat ehkä odottaneet vammatonta lasta, mutta lapsen kannalta tilanne on aivan eri. Hän kokee itsensä lapseksi lasten joukossa, sillä eiväthän muutkaan lapset ole keskenään samanlaisia. Vamma saattaa olla esteenä jonkin asian oppimiseen tai johonkin osallistumiseen, mutta toisaalta: toisilla lapsilla on omat esteensä. Joku ei opi soittamaan pianoa, koska perheellä ei ole varaa ostaa soitinta; joku toinen ei osallistu joulujuhlaan perheen uskonnollisen vakaumuksen vuoksi ja joku on liian isokokoinen pystyäkseen ryömimään ahtaaseen majaan.
Lasten ajattelutapaa kuvaa hyvin se, mitä eri tavoin vammaiset lapset eräässä tutkimuksessa toivoivat, kun heidän annettiin kuvitteellisen taikasauvan avulla taikoa itselleen mitä vain. Mitä luulet, toivoivatko he parantumista tai vammatonta ja apuvälineetöntä elämää? Yksi kyllä toivoi, että pystyisi juoksemaan. Muut toivoivat leluja, rahaa, karkkia, poikaystävää – ihan samoja asioita, kuin kuka tahansa lapsi olisi toivonut.
Lapsuuden aikana sairastuneille tai vammautuneille lapsille tilanne on sikäli erilainen, että he saattavat aikuisten tapaan kokea tilanteen tragediana menetettyään elämän sellaisena, kuin he sen aikaisemmin tunsivat. Menetystä saakin surra, mutta aikuisten vastuulla on auttaa lasta rakentamaan identiteettiään muun kuin menetysten suremisen varaan. Lapsi on aina niin paljon muutakin kuin vammansa, ja sen muistaminen on tärkeää niin aikuiselle kuin lapselle itselleenkin.
Vamman merkityksen moniulotteisuus
On hyvä ymmärtää, että sairastuminen tai vammautuminen ei ole yksiselitteisesti negatiivinen asia. Voihan olla, että lapsi saa sitä kautta enemmän huomiota vanhemmiltaan, tai ehkä hän on ennen sitä ollut yksinäinen ja saa vertaisryhmien kautta uusia ystäviä tai uusia harrastuksia, joihin hänellä ei muuten olisi ollut mahdollisuuksia.
Myös vammassa tai sairaudessa itsessään saattaa olla positiivisia puolia: sokean lapsen muut aistit saattavat herkistyä niin, että niiden avulla hän saa iloa elämänsä ja autismikirjon lapsi pystyy hyödyntämään vahvoja mielenkiinnon kohteitaan – ja he molemmat voivat näiden avulla luoda itselleen hienon uran aikuisena. Muiden vammaksi luokittelema ominaisuus ei siis välttämättä ole kantajalleen este eikä edes hidaste, vaan se voi olla myös vahvuus.
Niin myöhemmin vammautuneille kuin syntymästään saakka vamman kanssa eläneillekin lapsille tulee jossain vaiheessa vastaan se, että muut eivät pidä heitä normaaleina, vaikka he itse pitäisivätkin. Se voi tulla vastaan hyvin varhaisessakin vaiheessa, mutta usein juuri kouluiässä. Aikuisten olisikin jo pian lapsen saatua diagnoosin hyvä miettiä, mitä me oikein tarkoitamme normaalilla ja miksi me niin paljon arvostamme sitä. Voisiko sen sijaan arvostaa monimuotoisuutta? Voisiko nähdä sen, että kaikki olemme keskenämme erilaisia, ja silti samaan aikaan meissä kaikissa on myös paljon samaa?
Kysymistä ja vastaamista
Aikuisten olisi tärkeää kysyä, miten lapsi itse näkee itsensä ja elämänsä. Hänen näkemyksensä saattaa olla aivan erilainen kuin meidän, emmekä voi tietää siitä, ellemme kysy. Kun ymmärrämme, miten lapsi itsensä ja vammansa kokee, on helpompi puhua aiheesta hänen näkökulmastaan mielekkäällä tavalla.
Myös sellaisen lapsen näkökulmaa on tärkeä kysyä, joka ei kommunikoi puheella eikä edes esineillä, kuvilla tai viittomilla. Silloin kysyminen tarkoittaa yritystä tarkastella lapsen elämää hänen näkökulmastaan. Siihen voi auttaa esimerkiksi valokuvaaminen: mitä lapsi näkee, kun hän katselee maailmaa esimerkiksi pyörätuolista tai kiivettyään kaapin päälle? Mistä asioista hän nauttii ja mistähän se mahtaa kertoa? Mikä hänen elämässään on merkityksellistä?
Lapsen näkökulmasta tärkeää on se, että ihmiset hänen ympärillään eivät selitä kaikkea hänen elämässään vammalla eivätkä katso häntä aina ikään kuin diagnoosin läpi. Vastaus lapsen kysymykseen ”miksi olen sellainen kuin olen” on aina paljon moniulotteisempi. Jokaisella lapsella siihen vaikuttaa vamman lisäksi hänen temperamenttinsa, hänen kasvatuksensa, hänen harrastuksensa, yhteiskunnalliset olosuhteet ja moni muu asia.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, millaisia sanattomia ja sanallisia vastauksia lapsi saa kysymykseensä: kelpaanko tällaisena? Jatkuvan kuntoutuksen kohteena oleminen saattaa aiheuttaa tunteen, ettei koskaan ole tarpeeksi hyvä. Parhaimmillaan kasvatus, kuntoutus ja opetus kuitenkin mahdollistavat lapsen voimaantumisen hyväksynnän kautta. Hyväksyminen ei tarkoita alistumista tai ongelmien syrjään laittamista, vaan päinvastoin: kun hyväksyy sen, miten asiat ovat, niitä voi myös muuttaa; voi kasvaa, kehittyä ja oppia. Kun voi tuntea itsensä hyväksi juuri sellaisena kuin on, voi asioita opetella oppimisen ilosta. Ilon mahdollistaminen lapselle on aikuisten tärkeimpiä tehtäviä. Jokaisella lapsella on oikeus kokea iloa siitä, että on hyvä sellaisenaan ja oikeus myös oppimisen iloon!
Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Luettavaa aiheesta lapsille:
Lastenneurologian hoitajat ry:n tietopankin sivu ”lapsille ja nuorille tietoa vammaisuudesta / sairauksista”: https://lastenneurologianhoitajat.yhdistysavain.fi/tietopankki/vammaisuus/#token-292908
Lasten asialla -lehden lukuvinkit lastenkirjoista: https://lastenneurologianhoitajat.yhdistysavain.fi/lasten-asialla-lehti/lukuvinkkeja/lasten-kirjat/
Lasten asialla -lehden lukuvinkit nuortenkirjoista:https://lastenneurologianhoitajat.yhdistysavain.fi/lasten-asialla-lehti/lukuvinkkeja/nuorten-kirjat/
Luettavaa aiheesta aikuisille:
Asbjørnslett, M., Helseth, S. & Engelsrudc, G. H. 2013. ‘Being an ordinary kid’—demands of everyday life when labelled with disability. Scandinavian Journal of Disability Research. 16(4), 364–376.
Connors, C. & Stalker, K. 2003: The Views and Experiences of Disabled Children and Their Siblings. Jessica Kingsley Publishers, London and Philadelphia.
Kelly, Berni. 2005. Chocolate . . . Makes You Autism’: Impairment, Disability and Childhood Identities. Disability and Society, 20, no. 3: 261–275.
Mettinen, Katja & Olli, Johanna. 2021. Erityiseksi määritellyn lapsen omannäköinen elämä. Teoksessa Kohti lapsen näköistä osallisuutta (toim. H. Tulensalo, R. Kalliomeri & J. Laimio), 61-73. Pelastakaa lapset ry. Verkkojulkaisu luettavissa osoitteessa https://www.pelastakaalapset.fi/uutiset/kohti-lapsen-nakoista-osallisuutta-kirja-julkaistu/
Loijas, Sari. 1994: Rakas rämä elämä. Vammaisten nuorten elämänhallinta ja elämänkulku. Raportteja 155. Stakes, Helsinki.
Davis, John & Watson, Nicholas (2000) Disabled children’s rights in every day life: Problematising notions of competency and promoting self-empowerment. The International Journal of Children’s Rights 8(3), 211–228.
Davis, John & Watson, Nicholas (2002) Countering stereotypes of Disability: Disabled Children and Resistance. Teoksessa M. Corker & T. Shakespeare: Disability/postmodernity: embodying disability theory, 159-174. London: Continuum.
Olli, Johanna. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Mika Gissler, Marjatta Kekkonen, Päivi Känkänen, Päivi Muranen & Matilda Wrede-Jäntti (toim.) Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusverkosto ja THL. Verkkojulkaisu luettavissa osoitteessa https://www.julkari.fi/handle/10024/120384
Olli, Johanna. 2012. Lapsen oikeus tulla kuulluksi kuntoutuksessa. Kuntoutus 35 (3), 17–20.
Olli, Johanna (2016) Vammaisten lasten oikeudet. Lasten tähden -blogi 10.6.2016. http://lastentahden.blogspot.com/2016/06/vammaisten-lasten-oikeudet.html
Olli, Johanna (2017) Vammaisuuden käsittely lapsen kanssa. Lasten tähden -blogi 9.8.2017. http://lastentahden.blogspot.com/2017/08/vammaisuuden-kasittely-lapsen-kanssa.html
Olli, Johanna (2018a) Esteetön leikkitapahtuma. Lasten tähden -blogi 14.3.2018. http://lastentahden.blogspot.com/2018/03/esteeton-leikkitapahtuma.html
Olli, Johanna (2018b) Oikeus lapsuuteen ja iloon. Lapsenoikeudet.fi-blogi 26.3.2018. https://www.lapsenoikeudet.fi/blogi/oikeus-lapsuuteen-ja-iloon/
Olli, Johanna (2019) Lapsen oikeus olla oma itsensä. Lasten tähden -blogi 20.11.2019. http://lastentahden.blogspot.com/2019/11/
Olli, Johanna (2020) Miten määritellyt lapset? Lasten tähden -blogi 26.5.2020. http://lastentahden.blogspot.com/2020/05/miten-maaritellyt-lapset.html
Watson, N. – Shakespeare, T. – Cunningham-Burley, S. – Barnes, C. 2000: Life as a Disabled Child: a qualitative study of young people’s experiences and perspectives. Final report to the ESRC. University of Edinburgh, Department on Nursing Studies, Edinburgh.