Vanhemmuus

Tunnetaidot ja kasvatus

• Tunnetaidot = kyky oman tunnekokemuksen hyväksyntään ja ymmärrykseen, sekä taito säädellä tunteiden ilmaisua.
• Vanhemman omien tunnetaitojen pohjalle rakentuu kyky havaita lapsen tunteita.
• Tunteet luovat taustan lapsen ja aikuisen vuorovaikutukselle.
• Aikuisen malli lapsen tunnetaitojen oppimisessa on merkityksellinen.

Varhainen kehitysvaihe ja tunnetaidot

• Varhaisessa kehitysvaiheessa olevalla lapsella ei ole tarvittavia keinoja omista tarpeista tai tunteista viestimiseen vanhemman kyky tulkita lapsen tunteita erityisen tärkeää.
• Tunteiden säätelykyky on kytköksissä aivorakenteisiin, mutta kehittyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa heti syntymästä lähtien.
• Varhaisessa kehitysvaiheessa lapsella on psyykkisen yhtäläisyyden tila eli raivon hetkellä hän kokee koko maailman olevan paha.
• Lapsen temperamentti vaikuttaa itsesäätelytaitoihin ja kykyyn rauhoittua.

Vanhemman tunteet ja haastavat kasvatustilanteet

• Haastaville kasvatustilanteille on ominaista se, että tilanteet toistuvat samanlaisina päivästä toiseen.
• Kun tilanne on päällä, on vaikeaa keksiä uusia toimintatapoja – ja kierre on valmis.
• Lapsi haluaa lähtökohtaisesti toimia oikein ja yrittää parhaansa niillä taidoilla, joita hänellä on.
• Kunnioituksen tulee olla molemminpuolista.
• Mitä itse voisi tehdä toisin?
• Mitä odotuksia asetat lapsen käyttäytymiselle? Ovatko odotukset realistisia?

Tarttuvat tunteet

• Lapsen tunteet tarttuvat aikuiseen, joka kykenee paremmin kestämään ja jäsentämään lapsen kaoottista tunnetilaa.
• Omien tunteiden hallinta on haastavaa yleensä myös vanhemmalle.
• Lapsi ei voi rauhoittua, jos rauhoittelijalla ”kiehuu päässä”.
• Lapsen fyysinen kurittaminen vaurioittaa lapsen itsetuntoa ja lisää lapsen aggressiivisuutta.
• Anna mallia rakentavasta tunteiden ilmaistusta.

Vinkkejä haastavaan tilanteeseen lapsen kanssa

• Pysähdy ja ota tunne vastaan – älä arvota tai väheksy syytä, josta tunteenpurkaus sai alkunsa.
• Välitä turvan merkkejä – laskeudu lapsen tasolle, välitä katseellasi hyväksyntää ja säädä äänensävy vastaamaan lapsen tunnetta.
• Osoita, että kuuntelet – älä syyttele tai kysele liikaa. Laita tavarat tai laitteet pois käsistä.
• Anna empatiaa sanattomasti – katseella ja läsnä olevalla olemuksella, hyväksyvillä äännähdyksillä ja nyökkäyksillä.
• Pitäydy havainnoissa – Jos haluat puhua tilanteesta, totea mitä tapahtui, ilman omaa mielipidettäsi tai tulkintaasi tapahtuneesta.
• Pura tunne lapsen kanssa – vasta kun tunne on ohi. Jos lapsi jumittuu voimakkaaseen tunteeseen, voit kokeilla seuraavia keinoja:
  • Rauhallinen ja syvä hengitys – se rauhoittaa ja ohjaa huomion kehoon. Alkuun voi puuskahdella yhdessä pahimpia höyryjä ulos.
  • Tunteen purkaminen liikkeen ja kehon kautta turvallisesti vanhemman kanssa: polkemalla lattiaa, huutamalla, tamppaamalla tyynyllä sohvaa, juoksemalla… mikä vain lapsesta itsestä tuntuu luontevimmalta purkutavalta satuttamatta itseä tai muita.
  • Lapsen ottaminen hiljaiseen syliin tai kainaloon, missä ei tarvita sanoja eikä analysoida.

Linkkivinkkejä haastaviin tilanteisiin lasten kanssa

• HAASTE – apua haastavaan käyttäytymiseen (Autismiliitto)
• Jaatistietopankki: Haastava käyttäytyminen (Jaatinen ry)
• Erityislapsen kohtaamisessa herkkyys on vahvuutta (Tukiliitto)
• Miten rauhoittaa raivoava lapsi? (MLL)
• Arki toimimaan – vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen (ADHD-liitto & Barnavårdsföreningen)

Lapsen kasvattamisen taidot eivät tule äitiyspakkauksessa, eivätkä kaikki neuvot vanhemmuuden taipaleella ole edes luettavissa mistään oppaista. Vanhemmuuden perustaidot, kuten kiintymys, halu hoivata ja halu ylläpitää turvallisuuden tunnetta tai ohjaus ja rajojen asettaminen, syntyvät vanhemmuuteen kasvun myötä. Niiden tehtävänä on turvata lapsen kasvua ja hyvinvointia. Erityistaidot, kuten uhmaikäisen lapsen raivokohtauksista selviäminen tai teini-ikäisen itsenäistymisen tukeminen, syntyvät jokaisen lapsen myötä tarvettaan vastaaviksi. Siitä syntyy ajatus, ”kyllä lapsi kasvattaa”. Jokainen lapsi vaatii omanlaistaan vanhemmuutta. Siksi vanhemmuuden haastavin tehtävä onkin olla kuulolla, läsnä ja kasvaa omien lastensa mukana. Vanhemmuuden taitoa onkin osata annostella näitä taitoja lapsen ja nuoren kehitysvaiheen, temperamentin ja lahjakkuuden mukaisesti lapsen ja vanhemman jaetussa suhteessa.  

Vanhemmuus ja usein myös vanhemmat ovat julkisen arvostelun kohde. Hyvään vanhemmuuteen liittyy paljon yhteiskunnan asettamia, jopa tiedostamattomia normeja. Lainsäädäntö sekä palvelujärjestelmä määrittelevät tai ohjaavat perheiden arkielämää. Omia vanhemmuuden taitoja peilataan toisiin vanhempiin. Vanhempina kuulemme ohjeita omilta vanhemmiltamme, appivanhemmiltamme sekä hyvää tarkoittavilta naapureilta. Myös kauppareissulla tuntematon ohikulkija saa kommentoida itselleen tuntemattoman aikuisen tapaa kasvattaa lastaan ajatuksella ”nykyajan vanhemmuus on hukassa”. Tämän lisäksi asetamme usein myös itse itsellemme tavoitteita ja pyrkimyksiä siitä, millainen vanhempi minun tulisi olla, riippumatta siitä ovatko ne toteutettavissa omissa elinolosuhteissamme tai toteuttavatko nämä vaateet omia arvojamme. Halu ja tarve olla hyvä vanhempi on jokaisella.

”Nykyajan vanhemmuus on hukassa” -ajattelun sijaan peräänkuuluttaisin ymmärrystä nykyajan vanhempia kohtaan. Ymmärrystä vanhemmilta itseltään, kanssakulkijoilta sekä myös julkiselta puheelta. Vanhemmalle olisi tärkeää kokemus siitä, että hänellä on lupa näyttää väsymystä, ilman pelkoa huonon vanhemman leimasta.  Olisi tärkeää, että vanhempi saisi olla uupunut arjen vaatimuksista, työn- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Jokaisen lapsen, samassakin perheessä, vaatiessa omanlaistaan vanhemmuutta, vanhempi saisi olla ajoittain neuvoton uhmaikäisen tai teini-ikäisen tahtojen taistoissa ilman, että vanhemmuus olisi täysin hukassa. Olisi tärkeää, että yhteiskunnan ja palveluiden taholta välittyisi viesti siitä, että hyvä vanhemmuus ei ole täydellisyyttä tai omien tunteiden tai tarpeiden näkymättömäksi tekemistä. Vanhemmuuteen kuuluu väsymys sekä negatiivisetkin tunteet, jotka vanhempi saa näyttää myös lapselleen.   

Jenni Kerppola 
jenni.kerppola@kvps.fi 
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 
Yksi yhteinen lapsuus -hanke

Erityislapsiperheiden vaativa arki kuormittaa parisuhdetta

Kehitysvammaisten palvelusäätiön Pähkinänsärkijät -verkoston kyselyn (2018) mukaan erityislapsiperheiden arjessa paljon on erilaisia tilanteita, jotka vievät parisuhteen osapuolia erilleen ja kuormittavat suhdetta. Kaavamaisuus sekä vanhemmuudessa että parisuhteessa väsyttävät vanhempia. Kasvatukselliset näkemyserot, kiire, lapsen hoidon kuormittavuus, yhteisen ajan puute ja väsymys huonontavat parisuhteen ilmapiiriä. Uupuneena lapsen tukeminen ja hänen tarpeistaan huolehtiminen nousevat ensisijaisiksi ja samalla puoliso jää helposti huomioimatta. Moni vanhempi kokee parisuhteessaan yksinäisyyttä, ahdistusta sekä selkeää voimavarojen heikentymistä. Parisuhde voidaan kokea lähinnä kämppäkaveruutena, työtoveruutena tai arjen kumppanuutena, josta ylös ponnistaminen on haastavaa. Tällöin ero saatetaan nähdä seuraavana askeleena.

Vaikka osa vanhemmista kokikin tyytymättömyyttä parisuhteensa tilaan, taustalla on myös toiveikkuus.

Parisuhteeseen kaivataan huomattavasti enemmän yhteistä aikaa, läheisyyttä, toisen tukemista ja ymmärrystä sekä kotitöiden ja lapsen hoitotoimien jakamista tasaisemmin. Kyselyyn vastaajista suurin osa kertoi, että yhteistä aikaa puolison kanssa ei ole lainkaan tai sitä on ainakin vähemmän kuin kolme tuntia viikossa. Arjen kuormittavuus syö yhteistä aikaa. Vain neljä prosenttia vastaajista vietti yhteistä aikaa enemmän kuin tunnin päivässä. Yhteinen aika tuntui painottuvan paljon iltoihin, kun lapsi on jo nukkumassa, ja tällöin tärkeäksi yhteiseksi tekemiseksi muodostuu usein pelkästä hiljaisuudesta nauttiminen. Vastaajat, jotka kokivat yhteisen ajan vähäiseksi, perustelivat tilannetta muun muassa hoitajan tai tukiverkoston puuttumisella – toisaalta osa ei edes halua antaa lastaan hoitoon ihan kenelle tahansa. Kumppaneiden erkaantuminen toisistaan vaikuttaa yhteisen ajan laatuun; toinen saattaa viettää yhteisen ajan tietokoneella ja toinen puolestaan television äärellä. Osa vastaajista kertoo mieluusti nukkuvansa kaiken mahdollisen ylimääräisen ajan, joka vie puolestaan aikaa yhteisestä ajasta puolison kanssa.

Muut parisuhdetta kuormittavat tekijät

Osassa perheissä arki olisi ilman erityisvanhemmuutta varsin tavallista. Erityislapsiarki ei ole kuitenkaan ainoa parisuhdetta kuormittava tekijä. Monilla vastaajilla oli muitakin haasteita arjessaan, joka haastaa pärjäämistä ja selviytymistä: oman ja puolison sairaus tai terveydelliset haasteet, riippuvuudet, opiskelut, työttömyys, paljon työllistävä yrittäjyys, suurperhe, kulttuurierot, taloudellinen epävarmuus, muiden lasten oireilu tai sairaudet. Nämä tekijät haastavat helposti myös parisuhdetta, joka on jo valmiiksi erityislapsiarjen kuormittama. Tilanne voi olla myös toisin päin: kun perheeseen syntyy erityislapsi jo ennestään kuormittavaan tilanteeseen, joutuvat vanhempien voimavarat erityiselle koetukselle.

Parisuhteen voimavarat

Vaikka osa vanhemmista kokikin tyytymättömyyttä parisuhteensa tilaan, taustalla on myös toiveikkuus. Vaikeuksien koettiin lujittavan sekä vanhempien keskinäistä, että perheen sisäistä rakkautta. Perheen ilmapiiriä kuvattiin hyväksi, vakaaksi, lämpimäksi ja turvalliseksi. Kumppanin kanssa pystytään keskustelemaan asioista avoimesti ja monipuolisesti. Arjen voimavaroiksi nostettiin lapset, huumori, yhteiset kiinnostuksen kohteet, yhteinen aika sekä hyvä keskusteluyhteys. Lasten hoidon kuormittaessakin lapsista saadaan kuitenkin paljon iloa sekä lujuutta rakkauteen ja sitä myöten myös parisuhteeseen. Myös sitoutuminen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen sekä luottamus ja avoimuus puolin ja toisin tuovat selkeästi voimavaroja arkeen. Yhteiset kokemukset ja tavat vahvistavat suhdetta. Kumppanit ikään kuin hitsaantuvat yhteen. Myönteinen ja toiveikas asenne tilanteeseen sekä yhteinen arvomaailma auttavat jaksamaan arjessa eteenpäin.

Tutkimuksista tiedämme, että yhteisillä keskusteluilla ja ajatusten, muistojen sekä tunteiden jakamisella vahvistetaan parisuhteen pärjäävyyttä. Muistot, kokemukset ja ajatukset ovat kumppaneilla usein erilaiset, mutta tärkeintä on se, että niistä ollaan tietoisia ja erilaisuus hyväksytään. Yhteiset keskustelut synnyttävät yhteisen parisuhteen tarinan. Luottamus parisuhteen voimaan kasvaa onnistumisten huomioimisella, ja sen muistamisella, että vaikeuksista on selvitty ennenkin yhdessä.

Tiedämme myös, että positiivisten ja iloisten tapahtumien, tunteiden ja kokemusten sekä huumorin (joskus mustankin) huomaaminen ja niiden jakaminen kumppanin kanssa on merkittävä parisuhdetta vahvistava teko. Vaikka sairaus tuo murhetta ja epävarmuutta elämään, sisältyy elämään myös kaunis puoli, josta on lupa nauttia yhdessä.

Parisuhteen erottaa muista läheisistä suhteista siinä jaettu fyysinen läheisyys. Tiedämme, että erilaiset elämänvaiheet vaikuttavat myös läheisyyteen, kosketukseen ja seksuaalisuuteen parisuhteessa. Kosketusyhteyttä kannattaa vaalia, sillä kosketuksella viestitämme kumppanille, että huomaamme hänet ja hän on meille tärkeä. Seksin määrää ei kannata asettaa minkään onnistumisen tai epäonnistumisen mittariksi: kuormittavassa elämäntilanteessa tärkeämpää on, että kosketusyhteys säilyy, vaikkapa toisen kainaloon päivän päätteeksi käpertyen tai piirrettyjen aikana yhdessä päiväunet nukkuen. Kun viestitämme toiselle haluavamme olla tämän lähellä, suhteen kipinä säilyy arjen väsymyksessäkin.

Perheen ulkopuolelta apua parisuhteeseen

Erityislapsen hoidon tuoma lisähaaste arkeen voi aiheuttaa sen, että ainut koettu ulospääsy tilanteesta on ero. Monessa vastauksessa kuului erityislapsiarjen aiheuttama kuormitus, väsymys ja tuen puute on johtanut erkaantumiseen ja eroon. Vanhemmilla ei ole ollut aikaa toisilleen ja parisuhteen hoitamiselle.

Iso osa vanhemmista kertoi, ettei ole saanut parisuhteeseen ulkopuolista tukea tai saanut sitä hyvin vähän. Osa ei myöskään kokenut tarvitsevansa tukea, tai avun hakeminen on koettu haasteellisena mm. lapsenhoitoavun saamisen vaikeuden vuoksi. Parisuhteelle on koettu hankalaksi saada tukea. Kuitenkin parisuhteeseen olisi hyvä hakea tukea jo hyvissä ajoin, kun parisuhteen arki koetaan haastavaksi. Ongelmilla on tapana kasaantua ja kärjistyä, jolloin niiden selvittäminen yhdessä on vaikeampaa. Kolmannen osapuolen, koulutetun ammattilaisen avulla kadotettu keskusteluyhteys, ymmärrys ja empatia kumppania kohtaan on mahdollista löytää uudelleen. Tuen tarve parisuhteelle kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten kanssa, jotka osaavat ohjata oikeanlaisen tuen pariin. Parisuhteen hyvinvointiin panostaminen on vanhemmilta koko perhettä kannatteleva teko.

Apua parisuhteen tueksi tarjoavat mm:

• kunnalliset perheneuvolat ja pariterapiapalvelut
• kirkon perheasiain neuvottelukunnat https://evl.fi/apua-ja-tukea/ihmissuhteet/kirkon-perheneuvonta-auttaa-maksutta
• kriisikeskukset

Lisää auttavia tahoja löydät Parisuhdekeskus Kataja ry: n sivuilta Mistä muualta apua – Parisuhdekeskus Kataja.

Kirjoittaja Laura Huuskonen on Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija, Tukea parisuhteeseen, kun perheessä on sairautta toiminnassa.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä Pähkinänsärkijät -verkoston Parisuhde, vanhemmuus ja ero erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheissä -kyselyraporttia https://ensijaturvakotienliitto.fi/wp-content/uploads/2018/10/Parisuhde-vanhemmus-ja-ero-raportti-2018-P%C3%A4hkin%C3%A4ns%C3%A4rkij%C3%A4t.pdf?x52679